Herkullinen herkkusieniwok sitruunaisella kastikkeella -Venner

Sienet sopivat moneen ja ovat ravitsevaa sekä kuitupitoista ruokaa. Tässä maukkaassa wokissa ne paistetaan kevyesti ja tarjoillaan runsaan wokin sekä ravitsevan kvinoan seurana.

Herkullinen herkkusieniwok sitruunaisella kastikkeella -Venner
4
30 min
1 kpl
sipulia
2 kynttä
valkosipulia
200 g
Champ herkkusieniä
4 rkl
oliiviöljyä
1 kpl
palsternakkaa
1/4
valkokaalista
1 kpl
kasvisliemikuutio
0,5 dl
vettä
1,5 dl
kookosmaitoa
3 rkl
sitruunan mehua
Lisuke:
4 dl
kvinoa (keitä valmiiksi 2 dl seuraavan päivän aterialle)
2 rkl
Vihreäkeiju persiljaa
2 rkl
oliiviöljyä
  1. Aloita valmistamalla kvinoa: huuhtele jyvät tiheässä siivilässä, ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Kuori ja hienonna sipulit. Kuori palsternakka, ja tee siitä tikkuja. Hienonna kaali mahdollisimman ohueksi (esimerkiksi juustohöylällä). Pyyhi sienet puhtaiksi ja siivuta ne.
  3. Lisää pannulle öljyä, ja paista sipuleita sekä herkkusieniä muutamia minuutteja miedohkolla lämmöllä, kunnes sipulit ovat läpikuultavia ja sienet saaneet väriä. Lisää sitten mukaan muut kasvikset, ja anna paistua hetki välillä sekoitellen.
  4. Kun kvinoa on valmista, mausta se suolalla, ja hienonna sekaan tuoretta yrttiä sekä halutessasi mausteita.
  5. Lisää sitten paistokseen mukaan kookosmaito, vesi sekä kasvisliemikuutio. Anna kuution sulaa ja sekoita hyvin! Purista mukaan sitruunan mehua maun mukaan (1-3 rkl), lisää tarvittaessa suolaa sekä halutessasi muita suositeltuja mausteita.
  6. Tarjoile yritti-kvinoan kanssa ja lisämausta tarvittaessa.

 Lapset voivat valvotusti, hieman iästä riippuen, hienontaa raaka-aineita, ja sipulin kuoriminen sopii jo ihan pienillekin! Yrttien repimien hienommaksi sopii kaikille, samoin kuin annosten sekoittelu ja raaka-aineiden lisääminen pannulle.

Yhteistyössä Venner – koska ravitseva ruoka kuuluu kaikille. Syö hyvin ja auta apua tarvitsevia ravitsevan ruoan avulla.

Parhaat reseptit suomalaisesta herkkusienestä

Kaikki reseptit